Suunnistuksen am-yö Kalikassa 23.9.2026

Kilpailut on käyty onnistuneesti, hieman kosteassa sateen suhjuisessa syysillassa. Hiisirasti, Köyliön Lallit ja Yläneen Kiri kiittää kaikkia osallistujia ja mukana olleita. Alla on linkki tapahtuman Liveloxiin, sekä lopputulokset alueittain.

Muutamia tavaroita oli jäänyt Kalikkaan. Tässä linkki kuvaan tavaroista. Näitä voi tiedustella numerosta 040 7499309.

____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Vaikka sää näyttää ja tuntuu vielä aika kesäiseltä, on ilmassa jo paikoin syksyn tuntua. Suunnistuskalentereissa alkaa myös pikku hiljaa lisääntymään erilaiset yötapahtumat. Näin myös perinteinen suunnistuksen suomenmestaruuskilpailu, Lumonite SM-yö lähestyy. Kilpailu järjestetään tänä vuonna melkeimpä kotinurkilla, Pöytyän Yläneellä. Nyt onkin oiva tilaisuus tätäkin kisaa varten alkaa valmistautua kaivamalla otsalamput esille ja tökätä lamput latinkiin, sekä suunnata nokka kohti Kalikkaa keskiviikkoiltana 23.9.! Köyliön Lallit, Hiisirasti ja Yläneen Kiri järjestävät yhdessä Satakunnan ja Varsinaissuomen yösuunnistuksen aluemestaruuskilpailun. Kilpailu järjestetään Yläneellä aivan tulevan SM-kisamaaston välittömässä läheisyydessä. Kilpailukeskuksena toimii Kalikan rantasauna ympäristöineen. Saunat ovat lämpimänä ja Pyhäjärvessäkin voi käydä pulahtamassa, jos tarkenee, joten varatkaahan ainakin pyyhettä ja mahdollisesti uintivarusteita mukaan! Tervetuloa virittäytymään syyskauden suunnistustunnelmaan Yläneelle!

Kilpailukutsu Huom! Kilpailukutsu päivitetty ja lähtöajat aikaistettu. Ensimmäiset lähdöt klo 20:30.

Ilmottautuminen

Alueen vanha kartta

Kilpailuohjeet Kilpailuohjeessa tarkennuksia maastokuvaukseen, lähtö- ja maaliviitoitukseen, pesutiloihin ja tuomarineuvostoon

Kilpailukeskuksen kartta

Pelastussuunnitelma

Lähdön minuuttilista Lähtöajat sarjoittain löytyy tulospalvelun sivuilta, linkki alla.

Tulospalvelu

Lopputulokset alueittain  Satakunta Varsinais-Suomi

Livelox