Lallien palloilun uusi puheenjohtaja
keskiviikkona 09 elokuuta, 2017 17:00 | SEURA


Saku

Lallien palloilujaoston puheenjohtajana aloitti vuoden 2018 alussa Saku Vätti, joka hurahti pesäpalloon viime vuonna. Hän näkee köyliöläisessä pesäpalloilussa olevan paljon potentiaalia: harrastajamäärät ovat kasvussa ja laji on nosteessa myös valtakunnan medioissa. Työkseen Vätti pyörittää neljää K-Marketia vaimonsa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta.

Vätin oma kiinnostus pesäpalloon syntyi, kun oma tyttö pelasi kaudella 2017 F-junioreissa. Lasten kannustaminen kesän peleissä ja mukava talkooporukka tuntuivat omalta jutulta. Lajin viehätys alkoi kirkastua, vaikka oma ura rajoittuukin vain koulupesikseen.

Katsomotietäjiä ja uusia pesäpallofaneja

Vätti haastaa kaikki lähialueella asuvat niin köyliöläiset, säkyläläiset kuin eruralaisetkin katsomaan kesällä pelejä kotikentälle Lallinpesään. Vaikka edustusjoukkueet pelaavat tällä hetkellä maakuntasarjassa, kannattaa pesäpalloa silti tulla katsomaan. Vätti itse yllättyi kesällä Lajin nopeatempoisuudesta ja vaiherikkaudesta, ja huomaamattaan hän hurahti lajiin perusteellisesti.  Pesäpalloon tutustuu parhaiten paikan päällä katsomalla. Siksi ensi kesäksi on alustavasti suunniteltu ”katsomotietäjien” sijoittamista katsomoon, jotta lajiin tutustuja voi istahtaa heidän viereensä ja kysellä sääntöjä ja selityksiä pelitapahtumille.

Pesäpallo lajina on suositumpaa kuin pitkiin aikoihin, mikä näkyy valtakunnallisena ruutunäkyvyytenä niin maksukanavilla kuin uutisissakin. Tampereen nousu valtakunnan pesiskärkeen Manse PP:n naisten Suomenmestaruuden johdosta nosti lajin medianäkyvyyttä entisestään. Laji on nousukiidossa myös Köyliössä, sillä harrastajamäärät ovat kasvaneet koko ajan. Ensi kesänä Lalleissa pelaa viisi juniorijoukkuetta sekä edustusjoukkueet sekä naisten että miesten maakuntasarjoissa.

Tavoitteet lähitulevaisuudessa

Tavoitteena on nostaa harrastajamääriä tulevaisuudessakin ja tehdä aiempaa tiiviimpää yhteistyötä myös muiden lajien kanssa. Pesäpallo monipuolisena lajina on hyvä kesälaji talvilajeja harrastaville junioreille, ja toisaalta pesäpalloiluun keskittyvät juniorit saavat hyötyä muiden lajien harrastamisesta.

Vätti listaa tavoitteeksi luoda Lalleista houkutteleva seura ja paikka niin junioreille kuin aikuisille pelata pesäpalloa. Edustusjoukkueiden nousu suomensarjaan on lähivuosien tavoite, ja juniorijoukkueiden lisääminen pelaajapolun turvaamiseksi on tärkeää. Tavoitteena on myös levittää pesäpallokipinää Pyhäjärviseudulle laajemminkin ja saada katsomot täyteen peleihin.

Junioriharrastajien määrän kasvaessa yksi kotikenttä alkaa käydä ahtaaksi, joten tavoite on kunnostaa Säkylän Katinhännän kenttä junioripeleihin soveltuvaksi kentäksi, jossa on asianmukaiset pukuhuoneet, katsomot ja kioski.

Lallien voimavara Vätin mukaan on toisaalta uusi ja innokas sekä toisaalta kokenut talkooporukka, joille köyliöläinen pesäpallo on sydämenasia ja harrastus. Puheenjohtajana Vätti aikoo vaalia perinteitä, kuten bingo-toimintaa ja Silvola-turnausta.



UUTISET
Lallit panostaa tuomarikoulutukseen
sunnuntaina su huhtikuuta, 18 | SEURA
Lallien palloilun uusi puheenjohtaja
keskiviikkona ke elokuuta, 17 | SEURA
Lallittarien pelit jatkuvat 3.8. alkaen
torstaina to elokuuta, 17 | LALLITTARET
E-Pojat aloittivat Lallien leirikesän Sotkamosta
tiistaina ti heinäkuuta, 17 | SEURA
Junioreilla vilkas hiihtoloma
lauantaina la helmikuuta, 17 | SEURA
Lallit palaa aikuisten sarjoihin vuoden tauon jälkeen
lauantaina la joulukuuta, 16 | MIEHET
Lallien palloilulle uusi puheenjohtaja ja jaosto
keskiviikkona ke joulukuuta, 16 | SEURA
uutisarkisto/haku
    SEURAAVAT PELIT

     Aika

     Päivä

     Koti


     Vieras

     Joukkue

     Sarja

    KENTTÄVUOROT